FULLSTÄNDIGHET DIG SJÄLV
OIKEA NIMI Million Times
LEMPINIMI Milli
ROTU ruotsinpuoliverinen
SUKUPUOLI tamma
SÄKÄ 168cm
VÄRI punaruunikko
SYNTYNYT / IKÄ 28.12.2007 / 
|
REKISTERINUMERO VH-44435
KASVATTAJA Micky Johanberg, Ruotsi
EX-OMISTAJA maxi / Wingo
OMISTAJA Stuteri Därav
KÄYTTÖ Kisa, myöhemmin myös siitos
KOULUTUSTASO ko Helppo A / re 150cm
PAINOTUS esteratsastus
|
SAAVUTUKSIA
Yhteensä 10 sijoitusta ERJ alaisissa kisoissa. − Tavoitteena ERJ laatuarvostelu.
|
Milliä kuvaa parhaiten sana diiva isolla deellä. Se kammoksuu kaikkea outoa - tosin vain diivaillakseen.
Tämä neiti ei hyväksy ketä tahansa hoitajakseen eikä mitä tahansa hoitoa. Hoidon tulee olla sitä parasta laatua, sillä se,
että Milli näyttää silmääsi puhtaalta, ei tarkoita sitä että Milli tuntisi itsensä puhtaaksi. Mutta tottakai, vaikka Milli
onkin kirjaimellinen neiti, ei tamma mikään mahdoton ole. Asiantuntevilla, kokeneilla sekä tutuilla ja turvallisilla
hoitotoimenpiteillä Millin kanssa pärjää. Ja kyllähän välillä niitäkin päiviä löytyy, jolloin neiti kaipaa hellyyttä. Niinä
harvoina päivinä et voi vastustaa tietenkään Millin koiranpentukatsetta ja niinpä tamma halutessaan kerää vaikka tuhannet
rapsutukset.
Hoitaessa Milli tietää kyllä arvonsa, ajan kanssa. Varsinkin uusien tuttavuuksien kanssa tykkää Milli
kovasti narskutella hampaita ja muljautella silmiään epäluuloisena. Joskus jopa pientä pomottamista havaittavissa, varsinkin
jos hoitaja ei osaa kätkeä pelkoaan erittäin tarkasti. Kun on selvitetty kuka pomottaa, käyttäytyy Milli jo melko mukavasti.
Tietenkään tamma ei koskaan unohda muistuttaa, mikäli harja on liian kova, kutittava tai muuten vaan epämukava... Satulan
Milli antaa hyvin laittaa selkään, suitsien kanssa pitää hiukan kovistella. Nostaa päätä ylös, narskutella hampaita ja muuta
mukavaa. Taluttaessa Milli kävelee ihan ok, ei mitään erikoisia temppuja vaan tottelee ja kuuntelee taluttajaa.
Kuljetusautoon päivästä riippuen Milli joko ryntää sisään tai kieltäytyy menemästä. Mutta kyllähän tällainen pieni tamma
aina ennemmin tai myöhemmin autoon saadaan.
Ratsastaessa, kyllä, Milli on samanlainen hienohelma kuin muissakin tilanteissa. Vesilätäköt ja räikeät,
kamalat postilaatikot on jyrkkä, suora ja iso ei. Paitsi tietysti esteillä, sillä hyppäämisestä Milli nauttii tosissaan.
Silloin ei haittaa ratsastajan sojottavat jalat ja häiritsevä könötys, kuten ei räikkäät erikoisesteet eikä edes ne
niin-kamalan-pelottavat vesilätäköt. Sillä kotikentällä koulua väännettäessä Milli vetää helposti herneet nenäänsä mikäli
ratsastaja on vähänkin virheasennossa. Milli tekee vaikka täydestä laukasta pysähdyksen, narskuttelee hampaitaan ja loikkii.
Pohkeet, raippa ja ääniavut ovat silloin hepreaa, tottakai se tuntuu erittäin epämukavalta kun perunasäkki heiluu herkän
tamman selässä. Mutta tietysti, mikäli omaat täydellisen istunnan ja avut, voi Milli yltää koulupuolella ainakin melkein
taivaisiin asti. Jos nyt jatketaan silti niistä esteistä, Millin paremmasta puolesta, ettei tammasta ihan huonoa kuvaa saa.
Esteillä Milli on ekspertti, hyppää nimittäin kovaa ja korkealta. Milli pystyy täydessä vauhdissa kääntymään vaikka
sekunnin sadasosassa ympäri, ilman että tasapaino horjuu hetkeäkään. Tämän estehevoselle tärkeän taidon myötä tulemme Millin
kanssa vaikuttamaan paljon ja hyvillä sijoituksilla estekentillä. Kisapaikalla Milli tykkää esittää, joko superkilttiä tai supervaikeaa tapausta. Välillä ollaan niin esimerkillisiä että,
välillä taas pukit ja muut hyppelyt tuovat väriä harmaaseen päivään.
Millin isä
Dalton oli suurikokoinen ja näyttävä ruunikko ori. Se kilpaili hyvin tuloksin esteratsuna vaativissakin luokissa. Myöhemmällä iällä se oli jalostusoriina, mutta jälkeläisiä sillä on vain muutamia. Luonteeltaan se oli erittäin kiltti, mutta kuitenkin omasi myös tempperamenttia.
Lucas IV oli aikoinaan erittäin kuuluisa esteratsu, jolla oli voittoja myös arvokisoista. Se jätti jälkeensä hienoja jälkeläisiä, joille se periytti muunmuassa hienoa luonnettaan.
Wanessa oli kaunis ja suurikokoinen tamma. Se kilpaili metrin luokissa vaihtelevalla menestyksellä, kunnes siirtyi siitostammaksi. Sillä on neljä hienoa jälkeläistä, joista kaikki ovat pärjänneet ihan hyvin esteillä.
Million oli hieno punaruunikko siitostamma, joka periytti hienoa hyppytyyliä ja nopeutta jälkeläisilleen. Nuorena se kävi muutamissa estekilpailuissa ja keräsi muutaman voiton ja sijoituksen. Luonteeltaan se oli aika tavalla samanlainen "känkkäränkkä" kuin Millikin.
BB's Robin oli suuri ja näyttävä esteratsu, joka menestyi vaativissa luokissa. Sillä on myös paljon hienoja jälkeläisiä, jotka ovat perineet isältään hienon hyppytyylin sekä kapasiteettia vaativiin ratoihin.
Kiara oli suht pienikokoinen siitostamma, jonka suvussa on useita kovia estenimiä. Kiaralla on itsellään muutamia hienoja jälkeläisiä. Se kilpaili esteillä pari vuotta ihan hyvin menestyen. (c. maxi)
FÖL
Million Times on siitoskäytössä kilpailukauden lomassa ja siirtyessää eläkeelle 16-vuotiaana. Oreiksi valitaan suvuttomia ruotsalaisia puoliverisiä oreja, joilla on kilpailutuloksia estekentiltä. Varsoista tulee ehdottomasti estepainotteisia. Tilausvarsakyselyt e-mailitse (darav(a)rikotut.net)
WNG Lancer, ori
WNG Trolldom, tamma
|
TÄVLINGSKALENDER
Millillä kilpaillaan vain esteratsastusta. Yhteensä 10 sijoitusta / 9 rankingpistettä.
|
PVM
|
ALAISUUS
|
LUOKKA
|
JÄRJESTÄJÄ
|
SIJOITUS
|
|
28.10.2008
|
ERJ
|
2. 120 cm
|
kutsu
|
03/52
|
|
24.10.2008
|
ERJ
|
5. 100-120 cm
|
kutsu
|
3/81
|
|
26.10.2008
|
ERJ
|
6. 140 cm
|
kutsu
|
2/43
|
|
07.10.2008
|
ERJ
|
12. 150cm
|
kutsu
|
01/41
|
|
22.09.2008
|
ERJ
|
06. 130cm
|
kutsu
|
09/89
|
|
14.09.2008
|
ERJ
|
04. 140cm
|
kutsu
|
08/240
|
|
12.09.2008
|
ERJ
|
03. 150cm
|
kutsu
|
05/40
|
|
11.08.2008
|
ERJ
|
03. 150cm
|
kutsu
|
03/13
|
|
13.06.2008
|
ERJ
|
08. 120cm
|
kutsu
|
03/91
|
|
TRÄNING
Millin kanssa käydään aktiivisesti estevalmennuksissa.
20.10.2008 Yksityisvalmennus - Valmentajana Wäbä
Olin jo valmiiksi rakentanut muutaman esteen Millille ja Annille, joten katselin heidän itsenäistä verkkausta. Neuvoin aina välillä Annia ja jossain vaiheessa pyysin häntä kokeilemaan eriasioita. Sitten käskin Annin toiselle puolelle kenttää laukassa ja jatkaa laukkaamista. Samalla neuvoin parin esteen hypyt ja päästin Annin menemään. Anni mene oikein hyvin joskin aina välillä vähän jäljessä tai edellä hyppyä. Sitten korotin näitä paria estettä ja Anni oli taas vauhdissa. Tällä kertaa Anni ei ollut jäljessä, eikä edellä. Tämän jälkeen käskin Annin hypätä muuri-esteen, jonka päällä oli puomi. Tässä vaiheessa Milli kielsi, mutta se ei lannistanut Annia. Anni nosti uudestaan laukan ja teki noin 20 metrin laukkavoltin ja tuli esteen uudestaan. Tällä kertaa Anni meni oikein hyvin. Sitten oli vuorossa laine-este. Anni käveli ensin sitä kohdin, jonka jälkeen käski Millin nostamaan laukka ja hyppäämään este. Tämäkin sujui todella hyvin. Lopuksi oli sarja, jossa oli okseri ja toinen okseri. Kaikki esteet olivat korkeudeltaan tällä kertaa 130-140cm. Lopuksi Anni käveli ja ravaili Millin kanssa.
|
MILLI ON VIRTUAALIHEVONEN, KAIKKI SIVUILLA OLEVA TIETO ON KEKSITTYÄ!
Kuvissa esiintyvä hevonen on nimeltään --, joka ei liity millään tavalla tähän virtuaalihevoseen.