SANNIN ROKKIMIMMI




Sannin Rokkimimmi "Mimmi" s. 18.09.2007
suomenhevonen, tamma kasvattaja Cecilié Stud
VH-38530, säkä; 154cm omistaja misery. (Moondance)
4 vuotta - 17.09.2008 Helppo A / 60 cm (koulu)
Kilpailukalenteri

Nimensä veroinen rokkimimmi
Mimmi on hyvinkin nimensä mukainen. Siltä löytyy paljon omaa tahtoa, mutta tarpeen vaatiesssa myös nöyryyttä ja yhteyistyötaitoa. Se kokeilee mielellään ratsastajaa ja hoitajaa, sekä esittää välillä kovempaa mitä on. Mimmi on oikeasti kultainen tamma, mutta kova ulkokuori hämää monia. Se uhittelee hoitaessa helposti, eikä päästä lähelleen kuin jokusen ihmisen. Jos sille näyttää kumpi on pomo, tamma tulee kyhnyttämään päätään käteesi ystävällisesti ja kerjää herkkujakin parhaansa mukaan. Ratsastaessa Mimmi ei ole helpoimmasta päästä, mutta ei liian haastavakaan. Se tarjoaa juuri sellaisen puolen itsestään kuin ratsastaja vaatii. Taitavalla ja päättäväisellä Mimmi liikkuu kauniisti ja on rehellinen, sekä nöyrä. Jos se pääsee niskan päälle, neiti käyttää sitä hyväkseen ja lintsaa jokaisessa tehtävästä, oikoo kulmissa ja laiskottelee.







Sukutaulu ja jälkikasvu

ISÄ Rokkipoika
SLA-I, KRJ-II, YLA2
ii Rempseä Runoilija
sh-o, 158 cm, KTK-I
iii Suukotar
iie Ritari Uljas
ie Unelmaa
sh-t, 156 cm
iei Kitsastelematon
iee Raivotar
EMÄ Erilan Vilma
SLA-I, YLA3, KRJ-III
ei Hokkeri
sh-o, 158 cm, KTK-I
eii Menijä
eie Tähti-Tyttö
ee Vilke-Veera
evm, 150 cm
eei Kehveli
eee Pirske

Sukutaulu suurennuslasin alla - sukuselvitys
Rokkipoika, tuttujen kesken vain Rokki, on punarautias 159cm korkea suomenhevosori. Luonteeltaan kyllä kultainen, mutta orimaisia piirteitäkin löytyy. Nimi Rokkipoika kuvaa hienosti orin luonnetta. Oriilla on 10 toinen toistaan hienompaa jälkeläistä, joista varmasti suurin osa on sen luonteen perinyt; ainakin meidän Rokkimimmi! Kilpakentillä Rokki on näyttäytynyt este- ja koulupuolella ja kahminut valtavasti sijoituksia.

Rempseä Runoilija (Roopena tunnettu) on oikea komistus kouluradoilla. Omistajallaan Petteri Pasasella Roope on selvästi tallin kuningas niin luonteeltaan kuin saavutuksiltaankin, vaikka ikääkään ei ole vielä paljoa kertynyt. Petterin silmäterä Roope omaa KTK-I-palkinnon, ja kilpailee pääosin Varsinais-Suomen alueen kouluratsastuskilpailuissa. Omalla alueellaan kouluratojen kunkkuna Roope on napannut kymmenen ykkössijaa ja lisää näyttää tulevan. Muita sijoituksia oriille on ehtinyt kertyä 6. Rokki on Roopen tähän-mennessä-ainut jälkeläinen

Unelmaan sukuhaara sisältää taas esteratojen ehdottomia ykkösiä, joten Rokilla on loistavat mahdollisuudet sekä koulu- että esteratojen valloitukseen. Unelmaa itse on Varsinais-Suomen alueella 6 voittoa ja 7 sijoitusta kerännyt estehai, luonteeltaan rempseä neiti. Unelmaa on palkittu Varsinais-Suomessa suomenhevosten estetaitajaksi 2007. Rokki on myös Unelmaan ensimmäinen jälkeläinen.

Erilan Vilma on kaunis rautias tamma, jolta löytyy säkäkorkeutta vain 154cm. Vilmalla on kiitettävästi jälkeläisiä - seitsemän kappaletta, joista vain kaksi on oreja ja loput tammoja. Luonteeltaan tämä neiti on puhdasta kultaa, nöyrä ja yhteistyöhaluinen, aivan kuten suomenhevosen kuuluukin olla. Vilma kilpaili lähinnä kouluratsastuksen merkeissä ja menestyi hyvin. Ratsastettavuus tällä hevosella on kympin luokkaa!

Hokkeri on Vilman kasvattajan Noora Mäkeläisen ykköskouluratsu. Parivaljakko on mm. voittanut v. 2006 kouluratsastuksen mestaruusluokan suomenhevosille järjestetyssä kilpailussa, ja onkin Suomen sisällä varsin tunnettu pari. Mestaruuden lisäksi ratsukolta löytyy 25 sijoitusta, 9 ensimmäistä sijaa Suomen sisällä järjestetyistä kilpailuista. Hokkeri on 158 cm korkea rautias suomiherra, hyvin komea sellainen, jonka varsasta moni suomenhevoskasvattaja on saanut haaveilla. Rungoltaan Hokkeri on kunnon ratsutyyppiä ja täyttää loistavasti ratsutyypin suomenhevosen rakennevaatimukset: ryhdikäs, pitkäkaulainen, ei kovin pitkärunkoinen, pieni pää, viisto lapa ja selväpiirteinen säkä. Luonteeltaan Hokkeri on perusrauhallinen ja erittäin yhteistyökykyinen. Tämän ykköspalkinnolla kantakirjatun oriin vanhemmat ovat myös koulupainotteisia, yhteensä 25 sijoitusta aluekilpailuista napanneita Itä-Suomalaisia.

Vilke-Veera on vähemmän tunnettu luottoratsu kotitallillaan Noora Mäkeläisen luona. Kilpakenttiä vain vähän kiertänyt Veera on ollut jo vuosia ahkerassa ratsastuskoulukäytössä, ja on niin pienten kuin suurienkin ratsastajien suosikki. Vaikka Veera tulee myös lasten kanssa toimeen ja toimii rehellisenä ja luotettavana ratsuna, ei se tarkoita sitä, etteikö tammasta haastetta olisi. Kun vähän kokeneempi ratsastaja ottaa ohjat, saa Veerastakin paljon irti. Ratsutyypin suomenhevosen rakennevaatimukset Veera täyttää hyvin. Veeran vanhemmat, Kehveli ja Pirske, olivat aikanaan kuuluisia kouluratsastuskentillä tekemistään suorituksista. Eipä siis ihme, että Veeraltakin niitä taitoja on löytynyt. (Psst. Veeran 10:stä kouluratsastuskilpailusta luokassa he A sijoituksia on upeat 7 - ei ollenkaan huonosti, sillä voittoja niistä on kuusi!)


Pikku-Mimmit ja jalostusinfo
Sannin Rokkimimmi on satunnaisesti käytössä jalostukseen. Sille valitaan 1-polven sukua omaavia suomenhevosoreja, jotka ovat koulupainotteisia. Jos haluat Mimmistä tilausvarsan, otathan yhteyttä (moondance- @ suomi24.fi).

    Moon Kulkurimimmi, tamma, s. 13.09.2008



kuulumisia ja valmentautumista

Kilpamenestystä 12.12.2008
Mimmistä on tullut varsinainen rusettihai. Tamma on kahminut jo yhteensä 22 sijoitusta. Niistä 19 on kerätty kanssani elokuusta lähtien. Mimmi on osoittautunut niin hyväksi kuin kasvattaja sitä kehuikin. Tammalle olisi kohta taas aika hakea oripoikaa yhden yön seuraksi. Mimmi virkistyi huomattavasti viime varsan synnyttyä ja piti vauvasta hyvää huolta. Kumpikin itkivät sydäntä särkevästi kun oli aika vieroittaa Kulkurimimmi emästään. Varsa kuitenkin pärjäsi hienosti yksinkin ja on jo uudessa kodissaan. Mimmi voi hienosti ja on pysynyt terveenä koko syksyn. Talven ensimmäiset pakkaset ovat tehneet Mimmistä melko kahelin tamman, mutta ehkä se kohta rauhoittuu.


Pikkumimmi 13.09.2008
Tänään maailmaan putkahti pikkumimmi. Se näytti ihan emältään, tosin hieman pienemmältä versiolta. Varsa syntyi aamulla ja vaikka hieman jännitin Mimmin puolesta, mutta kaikki sujui oikein hienosti ja Mimmi pärjäsi itsekseen. Tamma hoiti asiansa kuin kokenut äiti. Ylpeänä Mimmi nuoli pientä tammavarsaa ja tökki vaativasti vauvaa, "Nousehan nyt ylös, pikkuseni". Tammavarsan nimeksi tuli Moon Kulkurimimmi ja se oli pieni ja terhakka tyttö. Nousi ylös jo päättäväisesti tunnin ikäisenä. Tästä hevosesta saatte vielä jatkossa kuulla!


Kuulumisia 05.09.2008
Mimmi on jatkanut kanssani hyvin alkanutta kilpauraa ja sijoituksia on meidän yhteisellä taivaleella kertynyt jo kuusi kappaletta. Mimmi tuntuu todella lupaavalta ja odotukset sitä kohtaan ovat korkealla. Tamma astutettiin eilen ja kaikki sujui hienosti. Mimmi taisi jopa hieman ihastua Purriin. Mimmi saa pitää pientä mammalomaa. Tekee Mimmillekin hyvää hieman lepäillä - tosin ei sitä vauvalomaa voi mitenkään lepäämiseksi kyllä sanoa...




Kouluvalmennus 31.12.2009 (valmentajana enma)
Saavuin maneesille hyvissä ajoin, eikä minun tarvinnut odotella saapumistanne kauaa. Olin kuullut Mimmin olevan parhaimpina päivinään nöyrä, kun taas pahimpina päivinään maailmanluokan lusmuilija. Toivoin, että tänään olisi tamman hyvä päivä. Alkukäynnit sujuivat ihan mukavasti Mimmin kävellessä reipasta, matkaavoittavaa käyntiään. Alkuverryttelyssä pyysin sinua tekemään paljon ympyröitä ja siirtymisiä, jotta saisit Mimmin kuulolle. Tamma yritti parhaansa mukaan oikoa kulmissa, eikä oikeanlaisesta muodosta tai takapään käytöstä ollut tietoakaan. Aloittaessamme päivän tehtävän – joka oli vastalaukka, jatkoit taistelua selvästikin huonon päivän omaavan Mimmin kanssa. Vastalaukka sujui yllättävän hyvin, tai ainakin paremmin kuin olin odottanut. Tulitte vastalaukkaa uudelleen loivan kiemuran avulla. Alun lusmuilu oli jo melkein tiessään, ja Mimmi kulki melkein oikeassa muodossa. Vaihdoitte suuntaa ja tulitte saman tehtävän siitäkin suunnasta. Minulla ei ollut mitään korjaamista, kehuin vain hienoa ratsastamistasi. Olit saanut Mimmin kulkemaan nätisti, vaikka alussa se yritti parhaansa mukaan luistaa tehtävistään. Saitte siirtyä loppuverryttelyyn, jota en valitettavasti ehtinyt jäädä seuraamaan.


Kouluvalmennus 30.09.2008
Mimmistä kun minulle kerrottiin, odotin jotain haastavaa, mutta kun itse tulin opettamaan, oli Mimmillä joko hyvä päivä tai jotain, mutta se alusta asti kulki kauniisti ja rennosti. Ravia nostaessa se yritti tunkea lapa edellä sisälle, mutta tilan antaminen sisäkädellä ja sisäpohke auttoivat ja Mimmi ei enää tunkenut. Kulmissa piti olla hyvin tarkkana, sisäpohkeella tosiaankin on töitä, mutta ulkoapujakaan ei saa unohtaa. Ympyrät sujuivat hyvin ja laukan nostot hoituivat hienosti ja Mimmi alkoi asettaa lopputunnista itseään paremmin ja paremmin. Tänään oli siis varmaankin hyvä päivä tai ratsastaja vain osasi hommansa.




Tämä on virtuaalihevonen, eikä liity kuviin mitenkään! Kuvien copyright Corbin