| Usvajärven Samuli "Samu" | s. 11.01.2007 |
| suomenhevonen, ori | kasvattaja Usvajärvi |
| VH-22914, säkä; 154cm | omistaja misery. (Moondance) |
| 3 vuotta - 11.10.2007 | Helppo B / 120 cm (este) |
| Kilpailukalenteri |
★ Kuka on avannut taas tarhan portin?! Samupa tietenkin.
Samu on ehdottomasti tallin säheltäjin ja eloisin tapaus. Sen seurassa ei koskaan tule tylsää, vaan se keksii aina kaikkea hauskaa (nimim. jahdattiin oria tunti, kun se oli ryöminyt laitumelta karkuun). Samun kanssa pitää olla hyvät hermot ja huumorintaju, jotta pärjää. Selkään noustessa ori on kuitenkin enää vain pirteä ja eloisa. Se on miellyttävä ja herkkä ratsastaa, mutta kuumuessaan ei kyllä selviä edes ristikkojen yli. On tärkeä pitää Samu rauhallisena ja kehua sitä aina hyvien suorituksien jälkeen. Hoitaessa on sählä, joten kannattaa sitoa ori kiinni ja tiukasti. Se osaa avata kaikenlaiset solmut jotenkin kummallisesti. Tammoille Samu aina esittää pilke silmäkulmassa. Kilpapaikalla - onneksi - ori osaa käyttäytyä, eikä nolaa ratsastajaansa ja omistajaansa täysin.
Jos kuvittelet Samun seisovan kolmea sekuntia kauemmin paikallaan, olet ehkä nähnyt unta. Hoitaessa ori keksii kaikenlaista aktiviteettiä, kuten solmujen aukaisemista tai jalkojen vuorottaista nostelua. Samu on kärsimätön, eikä jaksa seistä hetkeäkään aloillaan tekemättä mitään. Harjauksen tulee tapahtua ripeästi ja oria saa kyllä komentaa ihan niin paljon kuin jaksaa. Kyllä se jossain vaiheessa alkaa kuunnella ja saattaa seistä sen kolme sekuntia aloillaan. Varusteet nähdessään Samu tuntuu pomppivan ilosta, sillä se rakastaa työntekoa, vaikkei heti uskoisi. Loimittaminen on muuten Samun kanssa todella haastavaa, sillä ori kuvittelee loimen olevan sapelihammastiikeri, jonka hoitaja tahtoo väkisin laittaa hänen selkäänsä. Yllätyshyökkäykset ovat paras tapa, vaikka ohjekirjat neuvovatkin, että niin ei ikinä saa tehdä. Samun kanssa pitää soveltaa!
Vaikkei heti uskoisi, niin Samu on rehti ja rehellinen tapaus ratsastaessa. Se oikeasti yrittää parhaansa ja kuuntelee selässä istuvaa kuskia. Sitä ei ikinä uskoisi samaksi riiviöksi, joka ei seiso karsinassa aloillaan hetkeäkään. Erityisesti esteillä poika on taitava ja se suorastaan rakastaa hyppäämistä. Tosin - nyt tulee se mutta - jos Samu kuumenee, se ei tasan selviä edes ristikoiden yli. On tärkeää, että ratsastaja osaa asiansa ja saa pidettyä orin rauhallisena pidättein ja rennon istunnan avulla. Jos kuski selässä alkaa sähläämään, alkaa Samukin taatusti sen tapansa mukaisen säheltämisen. Muuten ori on todella kuuliainen ja esteillä lyömätön. Koulukin sujuu, mutta Samun mielestä se ei ole läheskään niin mielenkiintoista. Kyllä sitä toisinaan jaksaa vääntää, muttei se esteitä voita. Samu kuuntelee hyvin istuntaa ja muutenkin apuja. Maastossa mennään eikä meinata! Sinänsä Samu on maastovarma, ettei se mitään oikeasti pelkää, tykkää vain mennä lujaa. Toivottavasti ratsastajakin tykkää.
Kuljetusautoon Samu köpöttelee aina varovasti ja ärsyttävän hitaasti. Onhan se parempi kuin ei mitään, joten kärsivällisyyttä koetellaan tässäkin. Matkan ajan poika on ihan nätisti, mitä nyt hieman kiusaa matkakumppania vierellä ja saattaa haastaa riitaa. Samu on sen verran viisas, että se tietää miten kilpapaikalla kuuluu käyttäytyä. Se ei siis ihan totaalisesti nolaa meitä, vaan käyttäytyy kohtalaisen hyvin. Suoritukseen Samu keskittyy hienosti, mutta verryttelyssä tuntuu tammat kiinnostavan hieman enemmän kuin selässä keikkuva ratsastaja.
| ISÄ HepoKullan Tunteiden Turvamies YLA3, SLA-II |
ii Ritarin Toivo Vir Mva Ch, YLA1, VVJ-III, KTK-II |
iii É.C. Peikkopoika t |
| iie Ikiajan Tuhotar |
||
| ie Varpushaukan Kaukokatse Ch, KTK-II, YLA1 |
iei Tuuliharjan Sirius M. |
|
| iee CY Legendaarinen Helmiäinen |
||
| EMÄ Väkkärä KIR |
ei Kirveltäjän Kuperkeikka KRJ III, KERJ-III, VVJ-III, YLA2 |
eii Tuutikki |
| eie Hipitys |
||
| ee Pissaliisa KIR |
eei Kyrpäjyrä YLA2 | |
| eee Vegan Orjatar |
★ Pikku-Samut ja jalostusinfo
Usvajärven Samuli on satunnaisesti käytössä jalostukseen. Se astuu pitkän suvun omaavia suomenhevostammoja, joilla on tuloksia esteratsastuksesta. Jos haluat Samun astuvan tammasi, otathan yhteyttä (moondance- @ suomi24.fi).
Nokikylän Erik, ori, syntynyt 12.03.2007
★ Karkuteillä 25.02.2009
Vaikka Samun kanssa pitää olla kärsivällinen ja huumorintajuinen, niin tänään piti kyllä laskea hitaasti kymmeneen ja yrittää olla suuttumatta tälle jätkälle.
Aamulla oli pakkasta ihan kiitettävästi ja eräs työntekijä ilmoitti, että ei tänään pääse töihin. Mukavaa, tasan tuntia aikaisemmin kuin olisi työt alkanut. Ei auttanut kuin raahautua ylös ja mennä hieman aikaisemmin tekemään tallitöitä. Vein kaikki hevoset ulos - myös Samun ja aloin tekemään isosta tallista karsinoita. Ihmettelin, että kukahan tuo hevostaan sisälle, kun kuului kavioiden kopinaa käytävällä. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.
Vasta kun vein lantalaan kuormaa, huomasin että p*rkele, siellähän juoksee hevonen pihalla vapaana. Piti hetken aika katsoa, että kukahan tällä kertaa. Samuhan se oli, oli mokoma loimensakin rikkonut karkumatkalla. Siellä se liehotteli tammoille ja hörisi innoissaan. Tammoja onneksi ei liiemmin kiinnostunut, vain pari tammaa olivat edes huomanneet kosiskelevan orin. Ei auttanut muu kuin hakea ämpärillinen kauraa (Samuun ei tehoa muutama pieni jyvänen ämpärin pohjalla) ja lähteä hevosjahtiin. ONNEKSI Samu antoi hyvin kiinni ja vein sen sisälle. Juuri eilen ostettu loimi oli hienosti varmaan viidessä eri osassa. Hieman otti päähän siinä vaiheessa, mutta lopulta vain nauroin orin tempaukselle ja se hankasi päätään sovinnonhaluisesti olkaani. Ulos ori ei kyllä päässyt enää tänään.
★ Kilpaura mallikkaasti käyntiin 07.09.2008
Kilpaura on alkanut lupaavasti Samulla, vaikkei yhteistyö sujukaan vielä niin hyvin kuin se voisi sujua. Pojan metkut ovat vielä suurimmaksi osaksi tuntemattomia ja yllättävät aina välillä, mutta ehkä ne joskus oppii tuntemaan ja pystyy jo ennakoimaan. Muuten Samu on ollut mukava hevonen, enkä kadu yhtään sen ostamista. Kapasiteettiä pojalla on vaikka muille jakaa ja se hyppää rohkeasti kaikenlaisten esteiden yli. Olisi tarkoitus alkaa valmentautua, kunhan ehditään.
★ Estetreeniä 03.09.2008
Takana yksi vapaapäivä, jonka aikana poika on taatusti kerännyt energiaansa. Edessä muutamat kilpailut, joten tänään Samu joutui oikein kunnolla töihin - sekös poikaa hieman kiukututti alkuunsa. Alkutunnista sai ratsastaa poikaa paljon eteenpäin, mutta lopulta se alkoi liikkua tahdikkaasti ja innokkaasti, muttei kuumunut. Hieman kiinnostivat kentän toisella puolella ravaileva tammakaksikko enemmän kuin muutamat pikkuristikot.
Kun päästiin tositoimiin, Samuunkin tuli eloa. Se kuumui alkuunsa niin paljon, että meni läpi 40cm pystyesteen ja kaatoi mennessään toisenkin esteen. Sen jälkeen ravailin ympyrällä niin kauan, että poika rauhoittui ja sitten uusi yritys. Nyt päästiin koko rata hienosti läpi ja yhtäkään pudotusta ei tullut. Esterataa nostettiin metriin ja Samu oli kuin unelma jälleen - tälläinen kun poika aina olisi, menisi niin hyvin. Samu tuntuu lupaavalta ja kuulette meistä taatusti vielä tulevaisuudessa!
★ Estevalmennus 25.03.2009 (valmentajana vuonis)
Samu oli jo alkutunnista lähtien pirteä ja eloisa oma itsensä. Se liikkui reippaasti eteenpäin – ehkä välillä jopa liian reippaasti ja saitkin pidätellä sitä. Alkulämmittely tapahtui tekemällä voltteja, taivutuksia ja temmon vaihteluja. Näin pyrimme saamaan Samuun hieman lisää kuuliaisuutta. Huomautin sinua myös hieman takakenosta istunnasta ja korjasitkin tämän nopeasti. Menimme vielä muutamia puomeja, jotka olin laittanut pituushalkaisijalle ennen kuin aloitimme hyppäämisen. Pienen käyntitauon aikana olin rakentanut kaikki esteet joita hyppäisimme. Aloitimme noin 40cm ristikolla. Samu alkoi heti kiihdyttää tahtiaan, kun lähestyitte estettä, joten käskin sinua tekemään muutaman voltin ennen esteelle tuloa. Sait orin kivasti rauhoittumaan ja hyppy sujui aika hyvin. Laitoin teidät menemään tämän vielä muutaman kerran ennen kuin nostin estettä vähitellen. Lopuksi se oli 90cm pysty, jonka Samu ylitti kuin leikiten. Seuraavaksi kerroin teille radan jonka tulisitte. Siihen sisältyi yksi ristikko, muutama pysty sekä okseri. Radan alussa Samu alkoi taas kiihdytellä, jolloin neuvoin sinua taas tekemään voltteja. Ori rauhoittui ihmeen nopeasti ja koko loppu rata menikin oikein mallikkaasti läpi. Loppulämmittelyn annoin sinun hoitaa itsenäisesti, mutta tarkkailin silti teidän menoanne ja huomautin hieman taas istunnasta. Kun saan Samua hieman rauhoittumaan esteillä niin lupaavalta näyttää.
★ Estevalmennus 23.02.2009 (valmentajana liituorava)
Tänään olisi vuorossa valmennus sinulle ja Samulle aiheena aikaratsastus. Kun saavuin maneesiin Samu näytti olevan riehakkaalla tuulella. Aluksi sain pistää teidät menemään koulua, jotta Samu tulisi vähän edes kuuliaisemmaksi. Ja auttoihan se jonkin verran, nyt ori malttoi edes hetken kuunnella. Tein teille aluksi 40cm ristikon, joka ei kyllä ylittynyt kovin nätisti. Samu veti kurvit suoriksi ja tuli aivan liian kovaa laukkaa niin, että seisoi pian esteen keskellä hölmistyneen näköisenä. Kokosin esteen ja nyt kehotin teitä menemään pari volttia ennen estettä. Kyllähän Samu hiukan rauhallisemmin tuli, muttei kyllä kehumisen arvoinen hyppy siltikään. Mietiskelin hetken ja tein teille 80cm pystyn. Samu laittoi korvat höröön nähdessään isomman esteen ja tuli nätin näköistä laukkaa esteelle ja hyppykin oli tosi kivan näköinen. Samu taisi siis suosia vain isoja esteitä. Rakensin teille viiden esteen radan, joka sisälsi pari pystyä ja okseria ja vesimaton. Alkurata meni aika vauhdikkaasti, mutta loppuvaiheessa Samu rauhoittui ja petrasi ja hypyt olivat rauhallisia ja ilmavan näköisiä. Ajallakin olisi pärjätty sijoituksille jos kisoissa oltaisiin oltu. Menitte radan vielä pariin kertaan, hiukan aina esteiden kokoa ja paikkaa muutin. Loppuverryttelyksi tein teille kavalettiradan, joka sujui nyt jo paljon rauhallisemmin alkuun verrattuna. Ratsastit oikein hyvin Samua ja sait sen mukavasti toimimaan!