Tähdet tunnistaa Moon(s)-liitteestä
Kasvatit vuodelta 2006-2009 Uudet kasvatit
Meillä on Moondancessa kasvatettu hevosia jo vuodesta 2006 aktiivisemmin. Aluksi tosin en tiennyt kasvatuksesta paljoa ja sen huomaa - huonoja tamma/orivalintoja ja epätasaisia sukuja. Nykyään pidän tärkeänä tasaista sukua ja mieluiten painotusta vain johonkin tiettyyn lajiin. Suomenhevonen tosin on sen verran monipuolinen rotu, että meiltä löytyy paljon yleispainotteisia hevosia. Kahdesta koulupainotteisesta vanhemmasta kuitenkin harvoin tulee lahjakasta estepainotteista varsaa. On myös tärkeää että vanhempien luonteet ja heikkoudet tasoittavat toisiansa. Hankalalle orille pyrin valitsemaan helpon tamman ja huonompirakenteiselle tammalle hyvän rakenteen omaavan orin. Pääasiassa jalostukseen käytetään vain parhaita yksilöitä, joilla on näyttöä kilpakentiltä ja menestystä laatuarvosteluista.
Varsat saavat elää puolivuotiaaksi emänsä kanssa. Kesävarsat saavat olla samanikäisten varsojen, oman ja niiden emiensä kanssa isolla laitumella. Vieroitetut varsat laitetaan pihattoon muiden varsojen seuraksi. Siellä ne opettelevat itsenäistä elämää, sekä omia rajoja. Joskus samassa laumassa elää vanhempi, oman arvonsa tunteva tamma, joka laittaa nuorikotkin tiukkaan järjestykseen. Varsoja pyritään käsittelemään päivittäin ja niille asetetaan alusta asti tiukat rajat. Silti jokainen saa valtavasti rakkautta osakseen. Suurin osa varsoista lähtee jo vuotiaana uuteen kotiin, mutta jotkut jäävät ratsukoulutukseen Moondanceen. Ratsukoulutuksen hoitavat ammattilaiset; joko minä tai joku työntekijöistä, joka on erikoistunut ratsutukseen.
Pääasiassa Moondancesta lähtee maailmalle paljon käsiteltyjä, hyväkäytöksisiä hevosia. Valitettavasti myös syntyy hevosia, jotka ovat haastavampia luonteeltaansa ja varmasti testailevat uusia omistajia. Mikäli sinulla on ongelmia kasvattini kanssa, minuun saa ottaa yhteyttä ja yritetään yhdessä ratkaista ongelmat. Olen aika tarkka tulevan kodin suhteen, sillä useammalla kasvatistani on edellytykset huippukilparatsuksi ja en haluaisi niitä taitoja haaskattavan puskaratsuna. Toki jotkut kasvatit saattavat lähteä leppoisampaa elämää viettämään pienelle tallille.
Mikäli teit hyvän valinnan ja päätit ostaa meiltä kasvatin, niin ota yhteyttä s-postiin. Lähetä vapaamuotoinen ostotarjous asiaankuuluvalla otsikoituna sähköpostiin virtuaali(a)rikotut.net. Viestistä on löydyttävä tuleva koti ja osoite, käyttötarkoitus ja kilpa/sivunäytöt.
Kuusi kultaista myyntiehtoa
1. Hevosen sivut tulee ilmoittaa kahden viikon sisällä sähköpostilla
Asiasta voidaan sopia tarkemmin, jos sinulle tulee este sivujen ilmoittamisen suhteen
2. Hevonen tulee rekisteröidä VRL:n hevosrekisteriin
Kasvattajaksi MOON1529 ja kasvattajanimeksi Moons / Moon
3. Minulla on oikeus ottaa kasvatti pois, mikäli sivuilla ei näy elonmerkkejä aikoihin
Ilmoitan kyllä etukäteen ja odotan vastausta pidemmän aikaa
4. Vain minulla on oikeus myydä kasvattejani
Jos sinun on myytävä hevonen, otan sen takaisin. Kukaan muu ei myy kasvattejani
5. Olisi mukava, ettei oreja ruunata heti ja hevosen kuoltua tehdään muistosivut
Oreille mieluiten vähintään yksi jälkeläinen ennen ruunausta
6. Olisi mukavaa myös, jos hevosella kilpailtaisiin painotuslajissa
En sitä kuitenkaan voi vaatia keneltäkään
Menestyneimmät kasvatit
sh-o. Moon Ärräpää SV-II, KTK-II, Vir Mva Ch, SLA-I, YLA2, KRJ-Ish-t. Moon Taiteilijatar KTK-III, KRL-II, YLA2, SLA-I
sh-o. Moon Kaksoiselämä KTK-II, SLA-II, YLA3, Ch
sh-t. Moon Traumatyttö Vir Mva Ch
sh-o. Moon Lurjuspoika Ch, SLA-I, YLA2
sh-o. Moon Urbaani KTK-II, Vir Mva Ch
sh-t. Moon Aavetar ERJ-III
isl-t. Dimma frá Moons ARJ-I
isl-t. Lýsa frá Moons ARJ-I
isl-t. Ljójstá frá Moons KTK-III, Vir Mva Ch
wA-t. Moons Dancing Queen VWY-III, KTK-III
fwb-o. Moons Mimic 44 YLA2, ERJ-I
Menestystä kasvattajana
15.09.2009 Sh-rotunäyttelyssä Moondance palkittiin kasvattajaluokassa III+ palkinnolla05.12.2011 Sh-rotunäyttelyssä Moondance sijoittui toiseksi seitsemän kasvattajan joukosta
Moondance on täysin virtuaalinen talli ja mitään ei ole oikeasti olemassa!