Tweedledum Escarcha Comedy Star Twisted Damn vapaa vapaa

Tallin kuulumisia - tallipäivis

161108 - perustaminen ja ensimmäinen asukas
Lupasin itselleni, että en enää perusta uusia talleja. Mutta eihän tätä voi luetella talliksi, kun tällä ei ole edes oikeaa nimeä? Kaikki alkoi siitä, kun sattumalta törmäsin Kyan tekemään toppicciin, jossa hän myi westernhevosia. Olin pidemmän aikaa haaveillut sellaisesta ja tarjosin sitten Damesta. Tamma lähti mukaani ja hänen sivuja tehdessä ajattelin, että ei tämä voi Moondanceen muuttaa. Niinpä perustin pienen yksityistallin, johon Dame ja kumppanit mahtuisivat asumaan.

Tänään siis tuli ensimmäinen asukas, Dame. Tuo herttainen tamma kotiutui hienosti, vaikka onkin ainut asukas tallissa. Lisää hevosia on etsinnöissä, mutta ne eivät ole vielä tulosta tuottaneet. Iltatallin teko oli helppoa näin pienessä tallissa ja suljin tallin ovet jo kahdeksalta. Dame jäi mutustamaan heiniään. Oli kuitenkin pakko yöllä tulla tarkistamaan, että Damella on kaikki hyvin. Tamma nosti unisesti päätään, kun kuuli askeleita. Siellä se makasi tyytyväisen oloisena purujen seassa ja nukkui.